Miten tämä nyt on ihan selittelyn makua? Taidan olla aavistuksen tunnesyöjä. Käytiin 12.4. Lastenklinikalla. Möllillä sydänkatetrisaatio. Oli mukavan hiljainen osasto, reissu meni hyvin. Epäilivät ahtaumaa aortassa, kun raajojen verenpaineissa eroja. Ei ollu kaventumaa. Vasen yläonttolaskimo oli päättäny oikaista virtauksensa suoraan eteiseen, vaikka veren pitäisi mennä keuhkoihin siitä ja vasta hapetettuna sinne eteiseen. Tai sitten se menee jotenkin aivan muuten. En ole lääkäri enkä ihan ymmärrä ja muista. Jospas ne pian lähettää sairaskertomuksen postissa, niin voi siitä opiskella miten se menikään. Kumminkin TCPC-leikkaus tulossa ensi kesänä. Ei voi tuon oikovirtauksen kanssa odotella sinne 3-4 vuoden ikään, milloin leikkaus normaalisti olisi. Eikä tästä oikein osaa olla mitään muulta. Kai se jollain lailla ahdistaa, kun on pakko syödä koko ajan. Ja nimenomaan sellaista, mikä ei mun elimistölle sovi. Hiton hienoa. Kohta mä taas painan jotain sata kiloa. Pitäs ottaa itseään ihan oikeasti niskasta kiinni. Jo tänään. Pieni ketoosi voisi piristää muutenkin.

Pitemmittä puheitta, laitan tähän nyt kaikki viimeisen viikon aikaiset treenit. (Ai, että se kalskahtaa hienolle tuo treeni sana.) Töitä en jaksa tähän listailla. Niitä nyt on noin 20 päivää kuukaudessa, sisältää rennon aamulenkin/jumpan illon ja aamuin, vaikeustaso vähän vaihtelee työpaikan mukaan. Askelmittariin pitäisi muistaa paristot ostaa, niin voisi taas alkaa laskemaan askelia.

ma 12.3. Kävelyllä about 45min 

to 15.3. Hiihtoa n. 10km = 1 tunti, Kahvakuulan epämääräistä heiluttelua 30min

la 17.3. Hiihtoa n. 10km = 1 tunti (Jalat oli tönköt lauantain reippailusta, mutta tämän lenkin jälkeen sai jalat rennoksi.) Illalla kunnon venyttelyt

ke 21.3. Hiihtoa 45min, Kahvakuulaa reilu 20min (illalla on varmaan pakko vielä venytellä, hartiat tuntuu jumivan)

Möllin kuulumisetkin nopeasti päivitykseen. Viime vuonna toukokuussa Möllin 9kk päivänä oli toinen sydänleikkaus (Glennin leikkaus?) ja se meni hyvin. Yö tai kaksi meni teholla, sitten osastolla ja alta viikon päästä leikkauksesta päästiin kotiin. 3kk oli marevan-lääkitys ja armoton inr-arvojen seurailu ja labrassa ravaaminen (ei ole aina niin helppoa, kun oman kylän labra oli aina auki vääränä päivänä ja piti ajella naapurikuntiin). Mutta poika on voinut tosi hyvin koko ajan! Lokakuun lopulla oli joku nuha, josta seurasi useamman kuukauden rohina ja limaisuus. Nekin on nyt historiaa, kun on vajaat 3kk ollut päällä joku infektioastma-lääkitys, joka loppuu ihan pian. 11.4. olisi aika aikaistettuun TCP-katetrisaatioon Lastenklinikalla. Aikaistettuna siksi, kun jossain aortankaaressa (ei nyt muista tarkkaan) on kapeampi kohta, tutkivat sen tarkemmin ja yrittävän samalla pallolaajentaa. Mölliä ei sydänlapseksi uskoisi, ellei olisi rinnassa arpea todisteena. Todella menevä jätkä! Silti on koko ajan äitillä pelko persiissä ja ahdistaa ajatus Helsinkiin menosta. Viimeksi lupasivat katetroinnin olevan "melkein riskitön" ja silti tuli totaaliblokkia ja elvytystä. Jospas seuraavasta reissusta selvitään ilman.. Ja jospas nyt oltaisiin terveitä sinne saakka ettei tarvitse taas siirrellä aikaa uudelleen ja uudelleen. Glennin leikkausta jouduttiin pikkunuhan ja rohinoiden takia siirtämään useamman kerran. Ensimmäinen aika taisi olla joskus helmikuussa ja vasta toukokuussa sinne sitten lopulta päästiin.

Ja Tirppaa unohtamatta.. Tirpasta on kasvanut iso mies! Välillä osaa pukea ja syödä ja kaiken ihan itse. Mutta välillä on väsymys ja känkkäränkkä ja kaikkea, niin pitää kiukutella. Ihan taitaa olla samanlainen ku äitinsäkkin on pienenä ollu. Sitä saa mitä tilaa.. Jos jollain on ylimääräisiä hermoja, niin mulle saa laittaa. Ei tartte naapureiden kuunnella, miten me isoon ääneen keskustellaan lelujen keräämisestä ja siivoamisesta.

Kiitos. Nam. Nyt jotain ruokaa!

 Edit: Ai hei, unohtui vielä. Poltettiin me tonttu jouluna 2011 myös! Otin siitä kuvankin tänne laitettavaksi, en vaan tiedä missä se on.. Lisään joskus jos muistan.

Pitäskö alkaa kirjotella useemmin.. Pää meinaa taas haljeta.. Rakkaudesta tähän kaiken vihaamiseen..

Muutenpa tuo joulu on niin perse-hommaa, etten viitti ees kommentoida sen kummemmin. Jospa se ensi kerralla jo vähän innostaisi, sen verran, että voidaan Tirpan kanssa askarrella jotain kuusen tapaisia.

Itsenäisyypäivänä ajeltiin Katinkultaan mummon ja papan kanssa mökille. Tehtiin hirvikäristystä ja käytiin pulkkamäessä. Illalla käytiin ukon kanssa uimassa ja poijjat oli mummon ja papan kanssa. Tiistaina ei oikein osattu tehä mittään järkevää, möllöteltiin vain. Iltapäivällä Mölli jäi mummon ja papan hoitoon jaTirppa pääsi uimaan! Oli taas poika intoa täynnä kuin ilmapallo. Hienosti liukuu ja pitkästikin ja osaa pitää päätä pinnalla. Jos ei pää pysy pinnalla niin osaa olla hengittämättä. Lopuksi käytiin vielä saunamaailmassa grilaamassa itseämme ja sitten mentiin Rossoon syömään. Illalla ei laitettu kelloa soimaan, kun "kyllä ne poijjat kuudelta herättää". No, eipä herättäneet! Keskiviikkona joskus kasilta heräili Mölli.. Laitettiin sit kamat kasaan ja lähettiin ajelemaan Helsinkiä kohden. Päivä meni mukavasti autossa istuessa. Pysähdyttiin ainakin kolme (ellei neljäkin) kertaa, mutta lopulta oltiin perillä.

Pelletalo oli yllättäen täysi, mutta löytyipä sentään kastemekko sieltä. Luulin, että olen hukannut sen pysyvästi, mutta se oli unohtunut sinne perhos-huoneen vaatekaapin ylähyllylle. Miten lie jääny ukolta huomaamatta. Minähän en tappina sinne hyllylle nähnyt. Vaan pääasia että on mekko kotona nyt. Taidan heti pikimmiten sen toimittaa veljen emännälle ennenku hukkaan sen uudelleen.. Siellä ollaan vissiin tiineenä taas, vaikka eivät millään voi myöntää. 

Mutta onneksi suku on pahin ja Espoon setä lupasi taas majoittaa meidät. Lihakeitto ja sauna odotteli kulkijoita kun päästiin perille ja sitten mentiinkin jo nukkumaan.

(tämä loppu kirjotettu 11-1-2011, ei jotenkin ole energiaa päivitellä mitään minnekään..)

Aamulla sitten heräiltiin hissunkissun ja mentiin puoliltapäivin HUSiin ja sydänosastolle. Sitten ne pompotteli ja istutti meitä odottelemassa ja juoksutti lääkäriltä toiselle ja labraan ja röntgeniin jonnekin melkein iltapäivä neljään asti. Kaikki oli ihan ookoota ja saatiin katetrointilupa perjantaille. Yöksi ne ei Mölliä sinne huolinut, joten ajeltiin sitten läpi lumisten maisemien takaisin Espooseen. Koko iltana en osannut rauhottua kunnolla, vaikka kardiologi vakuuttelikin, että katetrointi on suhteellisen vaaraton rutiini toimenpide.

Aamulla ukko vei Möllin osastolle ennen kahdeksaa. Poika oli saanut rauhoittavan esilääkkeen ja sitten hoitsut vei hänet nukutettavaksi ja katetrointiin. Ukko käskettiin kotia. Joskus puolenpäivän aikaan huomasin, että kash, puhelin äänettömällä ja viisi puhelua tullut. Kardiologi oli yrittänyt soittaa, että operaatio suoritettu ja poika toimitettu heräämöön. Vaati vielä muutaman ristiin menneen soittoyrityksen molemmilta ennenkuin oikeasti saatiin puhuttua puhelimessa.

Yhdeltä oltiin jo osastolla tokkuraisen Möllin luona. Oli kuulemma poika jo unissaan kovasti vaatinut syötävää, kun ennen nukutusta ei saanu neljään tuntiin juoda maitoa. Oli vähän itkuinen ja äkäinen ukko, taisi nälkä vaivata. Hoitsut ei millään meinanneet uskoa, kun pyysin maitoa. Väittivät väsymykseksi. Lopulta saatiin lisää maitoa ja tulihan se unikin sitten. Kardiologi kävi juttelemassa operaatiosta. Muuten oli mennyt hyvin, mutta katetrin liikuttaminen oli aiheuttanut rytmihäiriöitä, joista oli sitten aiheutunut totaaliblokki (vissiin siis ihan sydämenpysähdys) ja olivat joutuneet paineluelvyttämään. Onneksi oli tila vakautunut nopeasti, mutta ihan kaikkea eivät olleet ehtineet katetroida. Sen verran kuitenkin, että ei mitään isoja tukoksia ole tullut ja muutaman ylimääräisen suonen on pikku-ukko sydämeensä kasvattanut.Ne extra-suonet on vissiin yleisempiä jonkun ihan muun sydänvian yhteydessä, mutta tässä vaiheessa ne ei vaikuta oloon ja eloon mitenkään. Ajan kanssa selviää miten niiden kanssa toimitaan.

Yöksi piti poika jättää osastolle tarkkailtavaksi. Mentiin taas sinne Espooseen sedän luo. Tirppa ei illalla halunnut nukahtaa, tarvittiin molemmat vanhemmat muka-nukkumaan, ennenku pojasta lähti taju. Samalla se lähti vanhemmiltakin ja iltaysiltä oli siis koko perhe unessa. Mutta olipas aamulla melko virkku olo, kun nukuttiin ihan kokonainen yö!

Lauantaina pakkailtiin suurin osa kamoista ja lähdettiin sitten osastolle kyselemään, että joko sitä kotia päästään. Ja joskus puolilta päivin se lupa taisi irrota. Lupasivat pohtia kirurgien ja kardiologien kokouksessa, että milloin seuraava leikkaus ja lähetellä sitten kirjettä kotia.Napattiin poika mukaan ja mentiin vielä sedän luo ja syötiin ihan oikeat kyljykset. Enpä ois uskonu, että setä semmoisia osaa paistella, mutta osasi ja hyvin!

Kotiin päin lähdettiin ajelemaan joskus iltapäivällä. Tunti tai kaksi ennen pimeää. Ja keli oli aivan kamala! Valkoista ja lunta ja pöpperöä ja tuuli kaikkialla! Moottoritiellä ei nähny yhtään mitään! Oli ihan kamalaa istua edes auton kyydissä, ajaa en varmaan olisi uskaltanu ollenkaan sellaisessa kelissä. Ajeltiin jonkun matkaa ja sitten pakotin ukon pysähtymään jonnekin isommalle huoltoasemalle. En muista mikä paikka se oli, mutta siinä oli joku iso ABC ja oli kirjakauppaa ja kukkakauppaa ja ruokakauppa ja joku kuppikippokauppakin. Vähän eriä ku joku Kajaanin aabeecee.. Siellä lorvittiin hetki, niin keli vähän selkiintyi ja liikenne väheni, niin lähdettiin jatkamaan matkaa kotia päin.

Meidän pikkupoikien kanssa ei matkusteta yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta parin kolmen pysähdyksen taktiikka toimii joten kuten. Juvan aabeeceellä pysähyttiin ainakin. Siellä oli maailman huonoin liukumäki! Ei luistanu yhtään Tirpan housuilla. Mutta joku villapukuinen pikkutyttö saihyvät vauhdit siinä. Lopulta Tirppa laski sen mäen portaiden puolelta ja suoraan otsa seinään. Tuli kuhmu ja iso mustelma, mutta eipä meillä muita matkamuistoja oikein ollutkaan. Ja löyty sieltä myös leipälaatikko meille. Juuri sellainen oikean värinen, mitä en muualta ole löytänyt. Ja siitä kun matka jatkui, olisiko kello lähennellyt ilta-ysiä, niin poijjat taisi nukahtaa jo yöunille ja jatkettiin sitten ihan kotia asti.

Ja olikohan se melkein minuutilleen keskiyö kun päästiin kotiin. Ilma oli rauhallinen, koko kylällä ei näknyt lainkaan elämää. Varmaan meni viimeiset 30km ilman yhtän vastaantulijaa. :D Kyllä koti on maailman paras paikka.

Joskus voisi olla kiva käydä oikealla lomalla. Lähteä jonnekin mökille tai ihan minne vain. Ilman että siihen reissuun kuuluu mitään pakollisia lääkärikäyntejä. Ehkä muutaman vuoden päästä on energiaa lähteä jonnekin. Toivottavasti Möllin matka jatkuu ilman mitään hemmetin totaaliblokkeja, joista mä edelleen näen painajaisia. Joka ikinen päivä mä pelkään, että tämä voi olla viimeinen päivä kun minun pienen poikani sydän osaa lyödä oikein. Nyt taas ahdistaa ihan kamalasti, kun vieläkään ei ole kuulunut leikkausajankohtaa Helsingistä.. Ja meillä on yskää ja räkää talo täynnä, molemmat  poikaset on vähän kipeitä. Toivottavasti tuo tauti on jo ohi menossa., että päästään heti sinne leikkaukseen kun mahdollista. Jospa se kirje huomenna tulee ja leikkaus ois vaikka kahden viikon päästä.

Vaan on mulla kuitenkin maailman paras aviomies. Joka tosin istuu liikaa tietokoneella. Aina pitää tyytyä olemaan vain joku taustaääni telkkarin kanssa. Eikä se osaa lopettaa tupakoimista vaikka on luvannut. Päivä päivältä mua vituttaa enemmän ja enemmän kun pitää luikahtaa tupakalle ja näyttää koiranpennulta, joka tietää että matolle ei saa pissiä mutta pissii kuitenkin.

Niin että mitähän jännää meillä huomenna tapahtuu? No, ei varmaan yhtään mitään! Minä taas pesen tuttipulloja keittiössä ja tuskailen ruuanlaiton kanssa ja ketään ei kiinnosta paskan vertaa mikään.

..jonka olisi pitänyt olla alunperin huomenna. Harmi, kun ei päästy sinne. Olisi voinut todeta ylihuomenna, että paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Ja nyt vain odotellaan, että millon..

Jos ja kun joskus leivotte sämpylöitä ja saatte kesken kaiken ahaa!-elämyksen, että samallahan tässä vääntää parit pitsatkin.. Niin ÄLKÄÄ, toistan ÄLKÄÄ laittako pitsaan täytteeksi kanariisi-mössöä tai kaalilaatikkoa!

Pakko myöntää että aamu meni netissä seikkailemassa erinäisillä sivustoilla,joiden tarkoituksena on aivopestä ihmisiä potemaan huonoa omaatuntoa kaikesta mahdollisesta kuluttamisesta. Varsinkin ruuan pois heittämisestä. Joka on kyllä minun mielestäni aina ollut yksi maailman suurimmista synneistä. Kaalilaatikko kannattaisi varmaan hyödyntää jo taikinanteko-vaiheessa.. Täytteeksi se maistuu ihan liikaa.. ..kaalilaatikolle. Kaalilaatikko on kyllä yksi suosikkiruuistani, mutta EI siis pitsassa. Ja se kanariisimössö nyt oli pahaa jo tuoreeltaan, vähän pelasti tilannetta sen kaverina olleet tuoretomaatti ja vuohenjuusto, mutta parempia ne olisi ollu pelkästään.

Ja nyt kun päästiin ekologisiin arvoihin niin minun täytyy tunnustaa. Mölli käyttää kotona päivisin kestovaippoja! Vaikka olenkin aina ollut hyvinhyvin epäileväinen niitä kohtaan ja pitänyt kestovaippaäitejä jotenkin omituisina. No, itse olen omituinen :D Hyvin toimivat, harmittaa kun en aikaisemmin ole moisiin hurahtanut. Pitäisi kyllä ommella monenmoista juttua, kuivaliinoja ja lisäimuja ainakin. Tai ehkä ostaa, niin joskus saisi ne. Minähän olen hyvä ompelun suhteen vain keksimään tekosyitä miksi ompelukonetta ei kannata/voi/ehdi nostaa pöydälle.

Ja niinkin ällöttävä ja kamala kuin kestoside ajatuksena on, niin taidanpa kokeilla niitäki! Innoituksena kestovaippainfo.fi:n sivulta löytyvä esittelyteksti niistä. Ei ne kertakäyttösiteetkään kerran ole ihania ja tamppooneita en ole ikinä oppinut käyttämään. Mutta kuukuppi toivottavasti mahdollistaa minullekin uimisen myös kuukautisten aikaan. Kunhan ensin saan sellaisen hommattua.. Asialla tuskin on kovin kiire, kun aika harvoin sitä muutenkaan tulee uimassa käytyä. Yleensä siihen tarjoutuu tilaisuus juuri silloin kun on nuo ihanat naiseuden päivät menossa. Jotka tuntuvat vain pahenevan mitä vanhemmaksi tulee. Nuorena niistä ei niin ollut haittaa, mutta nyt sattuu mahaan ja selkään ja hermot menee kaikesta. Ja tuntuu, että vuodan kuiviin.Varmaan se kuukuppikaan riitä mihinkään, sanko varmaan pitäisi olla että sinne jotain mahtuu ;) Pitää nyt vaan ennen sankoa ostaa se kuukuppi ja kokeilla oppiiko sen kanssa tavoille.

Jospas söisi palan pahaa pitsaa ja piilottaisi päänsä tyynyyn.

JA elämää tuon päivän jälkeen. Tässähän tämä. Hemmetin hidas minuutti minuutilta.. Päivät kuluu niin järjettömän hitaasti ja minä vihaan tätä kotona olemista.Mieluummin toki täällä ku sairaalalla. Mutta eipä lohduta yhtään, että vieläkin taitaa olla se puoli vuotta näiden samojen seinien katselua edessä ennenkuin tästä minnekään pääsee.  Ja sitten ne tietenkin tarjoaa ukolle lisää töitä enkä minä pääsekkään töihin.  Tuo esikoinen on niin rasittava uhmaikäinen suurimman osan ajasta, että ei sen kanssa viitsi edes kauppaan mennä jos ei ole ihan pakko.Varsinkaan, jos on vauva mukana, niin ei tuolle isommalle mahda yhtään mitään. Pitäisi vissiin ostaa valjaat. Ja en tiedä onko se se rautalisä vai mikä, kun saa Möllinkin niin äkäiseksi välillä.

Minä oon kyllä niiiiiin maailman huonoin äiti, mutta enpä minä missään vaiheessa ole allekirjoittanut mitään sopimusta, jolla lupautuisin olemaan kotona kakaroitten kanssa satabiljoonaa vuotta. Nyt jo tuntuu, että olen ollut niin kauan kotona..Tai kauemminkin. Kaksisataabiljoonaa vuotta. Jokaikinen päivä raastaa hermoja niin paljon.

Voi, kun joskus saisi nukkua vaikka kokonaisen yön ilman, että joku kitisee tai ryömii vaivihkaa viereen nukkumaan.Melkein sain jo tuon vanhemman pennun oppimaan, että pysyisi omassa sängyssään yön. Mutta mitä väliä sillä on, paljonko minä näen vaivaa että saisin noista penikoista normaaleita omassa sängyssä viihtyviä yksilöitä, kun ukko on niin helvetin saamaton, ettei se vahingossakaan voi yöllä nousta viemään Tirppaa omaan sänkyynsä. Mölli onnekseen ei ole koskaan saanut nukkua vieressä, niin ei varmaan koskaan tule sinne haluamaankaan.

Taidan nukkua jatkossakin patjalla olohuoneessa. Eläköön isot poijjat minkälaista elämää tahtovat yläkerrassa. Nukkukoot samassa sängyssä vaikka vielä sitten, kun Tirppa menee kouluun tai ihan mihin vain. Tämä koko meidän perhe on vain joku surkea viritelmä vähän sinne päin. Just, niinku mun elämä on aina ollut. Vähän sinne päin. Voisin vaihtaa kaiken tämän kunnon yöuniin ja suklaalevyyn.