Saatiinpa viimeinkin tuokin reissu tehtyä. Ensimmäinen aikahan me jouduttiin perumaan, kun Mölli oli niin rohisevainen ja yskäinen.

Itsenäisyypäivänä ajeltiin Katinkultaan mummon ja papan kanssa mökille. Tehtiin hirvikäristystä ja käytiin pulkkamäessä. Illalla käytiin ukon kanssa uimassa ja poijjat oli mummon ja papan kanssa. Tiistaina ei oikein osattu tehä mittään järkevää, möllöteltiin vain. Iltapäivällä Mölli jäi mummon ja papan hoitoon jaTirppa pääsi uimaan! Oli taas poika intoa täynnä kuin ilmapallo. Hienosti liukuu ja pitkästikin ja osaa pitää päätä pinnalla. Jos ei pää pysy pinnalla niin osaa olla hengittämättä. Lopuksi käytiin vielä saunamaailmassa grilaamassa itseämme ja sitten mentiin Rossoon syömään. Illalla ei laitettu kelloa soimaan, kun "kyllä ne poijjat kuudelta herättää". No, eipä herättäneet! Keskiviikkona joskus kasilta heräili Mölli.. Laitettiin sit kamat kasaan ja lähettiin ajelemaan Helsinkiä kohden. Päivä meni mukavasti autossa istuessa. Pysähdyttiin ainakin kolme (ellei neljäkin) kertaa, mutta lopulta oltiin perillä.

Pelletalo oli yllättäen täysi, mutta löytyipä sentään kastemekko sieltä. Luulin, että olen hukannut sen pysyvästi, mutta se oli unohtunut sinne perhos-huoneen vaatekaapin ylähyllylle. Miten lie jääny ukolta huomaamatta. Minähän en tappina sinne hyllylle nähnyt. Vaan pääasia että on mekko kotona nyt. Taidan heti pikimmiten sen toimittaa veljen emännälle ennenku hukkaan sen uudelleen.. Siellä ollaan vissiin tiineenä taas, vaikka eivät millään voi myöntää. 

Mutta onneksi suku on pahin ja Espoon setä lupasi taas majoittaa meidät. Lihakeitto ja sauna odotteli kulkijoita kun päästiin perille ja sitten mentiinkin jo nukkumaan.

(tämä loppu kirjotettu 11-1-2011, ei jotenkin ole energiaa päivitellä mitään minnekään..)

Aamulla sitten heräiltiin hissunkissun ja mentiin puoliltapäivin HUSiin ja sydänosastolle. Sitten ne pompotteli ja istutti meitä odottelemassa ja juoksutti lääkäriltä toiselle ja labraan ja röntgeniin jonnekin melkein iltapäivä neljään asti. Kaikki oli ihan ookoota ja saatiin katetrointilupa perjantaille. Yöksi ne ei Mölliä sinne huolinut, joten ajeltiin sitten läpi lumisten maisemien takaisin Espooseen. Koko iltana en osannut rauhottua kunnolla, vaikka kardiologi vakuuttelikin, että katetrointi on suhteellisen vaaraton rutiini toimenpide.

Aamulla ukko vei Möllin osastolle ennen kahdeksaa. Poika oli saanut rauhoittavan esilääkkeen ja sitten hoitsut vei hänet nukutettavaksi ja katetrointiin. Ukko käskettiin kotia. Joskus puolenpäivän aikaan huomasin, että kash, puhelin äänettömällä ja viisi puhelua tullut. Kardiologi oli yrittänyt soittaa, että operaatio suoritettu ja poika toimitettu heräämöön. Vaati vielä muutaman ristiin menneen soittoyrityksen molemmilta ennenkuin oikeasti saatiin puhuttua puhelimessa.

Yhdeltä oltiin jo osastolla tokkuraisen Möllin luona. Oli kuulemma poika jo unissaan kovasti vaatinut syötävää, kun ennen nukutusta ei saanu neljään tuntiin juoda maitoa. Oli vähän itkuinen ja äkäinen ukko, taisi nälkä vaivata. Hoitsut ei millään meinanneet uskoa, kun pyysin maitoa. Väittivät väsymykseksi. Lopulta saatiin lisää maitoa ja tulihan se unikin sitten. Kardiologi kävi juttelemassa operaatiosta. Muuten oli mennyt hyvin, mutta katetrin liikuttaminen oli aiheuttanut rytmihäiriöitä, joista oli sitten aiheutunut totaaliblokki (vissiin siis ihan sydämenpysähdys) ja olivat joutuneet paineluelvyttämään. Onneksi oli tila vakautunut nopeasti, mutta ihan kaikkea eivät olleet ehtineet katetroida. Sen verran kuitenkin, että ei mitään isoja tukoksia ole tullut ja muutaman ylimääräisen suonen on pikku-ukko sydämeensä kasvattanut.Ne extra-suonet on vissiin yleisempiä jonkun ihan muun sydänvian yhteydessä, mutta tässä vaiheessa ne ei vaikuta oloon ja eloon mitenkään. Ajan kanssa selviää miten niiden kanssa toimitaan.

Yöksi piti poika jättää osastolle tarkkailtavaksi. Mentiin taas sinne Espooseen sedän luo. Tirppa ei illalla halunnut nukahtaa, tarvittiin molemmat vanhemmat muka-nukkumaan, ennenku pojasta lähti taju. Samalla se lähti vanhemmiltakin ja iltaysiltä oli siis koko perhe unessa. Mutta olipas aamulla melko virkku olo, kun nukuttiin ihan kokonainen yö!

Lauantaina pakkailtiin suurin osa kamoista ja lähdettiin sitten osastolle kyselemään, että joko sitä kotia päästään. Ja joskus puolilta päivin se lupa taisi irrota. Lupasivat pohtia kirurgien ja kardiologien kokouksessa, että milloin seuraava leikkaus ja lähetellä sitten kirjettä kotia.Napattiin poika mukaan ja mentiin vielä sedän luo ja syötiin ihan oikeat kyljykset. Enpä ois uskonu, että setä semmoisia osaa paistella, mutta osasi ja hyvin!

Kotiin päin lähdettiin ajelemaan joskus iltapäivällä. Tunti tai kaksi ennen pimeää. Ja keli oli aivan kamala! Valkoista ja lunta ja pöpperöä ja tuuli kaikkialla! Moottoritiellä ei nähny yhtään mitään! Oli ihan kamalaa istua edes auton kyydissä, ajaa en varmaan olisi uskaltanu ollenkaan sellaisessa kelissä. Ajeltiin jonkun matkaa ja sitten pakotin ukon pysähtymään jonnekin isommalle huoltoasemalle. En muista mikä paikka se oli, mutta siinä oli joku iso ABC ja oli kirjakauppaa ja kukkakauppaa ja ruokakauppa ja joku kuppikippokauppakin. Vähän eriä ku joku Kajaanin aabeecee.. Siellä lorvittiin hetki, niin keli vähän selkiintyi ja liikenne väheni, niin lähdettiin jatkamaan matkaa kotia päin.

Meidän pikkupoikien kanssa ei matkusteta yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta parin kolmen pysähdyksen taktiikka toimii joten kuten. Juvan aabeeceellä pysähyttiin ainakin. Siellä oli maailman huonoin liukumäki! Ei luistanu yhtään Tirpan housuilla. Mutta joku villapukuinen pikkutyttö saihyvät vauhdit siinä. Lopulta Tirppa laski sen mäen portaiden puolelta ja suoraan otsa seinään. Tuli kuhmu ja iso mustelma, mutta eipä meillä muita matkamuistoja oikein ollutkaan. Ja löyty sieltä myös leipälaatikko meille. Juuri sellainen oikean värinen, mitä en muualta ole löytänyt. Ja siitä kun matka jatkui, olisiko kello lähennellyt ilta-ysiä, niin poijjat taisi nukahtaa jo yöunille ja jatkettiin sitten ihan kotia asti.

Ja olikohan se melkein minuutilleen keskiyö kun päästiin kotiin. Ilma oli rauhallinen, koko kylällä ei näknyt lainkaan elämää. Varmaan meni viimeiset 30km ilman yhtän vastaantulijaa. :D Kyllä koti on maailman paras paikka.

Joskus voisi olla kiva käydä oikealla lomalla. Lähteä jonnekin mökille tai ihan minne vain. Ilman että siihen reissuun kuuluu mitään pakollisia lääkärikäyntejä. Ehkä muutaman vuoden päästä on energiaa lähteä jonnekin. Toivottavasti Möllin matka jatkuu ilman mitään hemmetin totaaliblokkeja, joista mä edelleen näen painajaisia. Joka ikinen päivä mä pelkään, että tämä voi olla viimeinen päivä kun minun pienen poikani sydän osaa lyödä oikein. Nyt taas ahdistaa ihan kamalasti, kun vieläkään ei ole kuulunut leikkausajankohtaa Helsingistä.. Ja meillä on yskää ja räkää talo täynnä, molemmat  poikaset on vähän kipeitä. Toivottavasti tuo tauti on jo ohi menossa., että päästään heti sinne leikkaukseen kun mahdollista. Jospa se kirje huomenna tulee ja leikkaus ois vaikka kahden viikon päästä.