Noin vaan taas melkein kuukausi pärähtänyt.. Hiihtokelit loppui edellisen kirjotuksen jälkeen. Tai varmaan sitä ois voinu hiihdelläkin, pari-kolme kertaa tuli vielä ladulla käytyä maaliskuun lopulla, sitten rupesi jo ottamaan päähän mokoma suksiminen. Ladut täynnä havuja, tökkii.. Yöpakkasten jäljiltä oli aamulla liian kylmä hiihtää ja sitten kun ilma lämpeni, niin lämpeni se latukin. Joten hiihtelyt jäi. Kävelyllä sentäs olen käynyt jonkun verran ja kahvakuulaakin rankaissut aina välillä. Ja herkutellut kuin pieni ISO SIKA. Hus.. Monta korjausliikettä on yritetty tehdä, mutta kun ei onnaa.. Aamut menee hyvin ja sitten alkaa vituttaa ja kaikki väärä eväs pakko lapata suuhunsa. Ei taida olla ees turvotusta enää, vaan ihan uutta läskiä. Onneksi huomenna on taas uusi päivä, jolloin voi itseään alkaa syylistämään. Pitänee nyt varmaan hävittää kaikki liian isot housut.. Jospas pysyis paremmin ruokavalio kohillaan, kun housut puristaa kunnolla? Nyt on helppo vaan kävellä kaapille ja ottaa numeroa isommat housut.

Miten tämä nyt on ihan selittelyn makua? Taidan olla aavistuksen tunnesyöjä. Käytiin 12.4. Lastenklinikalla. Möllillä sydänkatetrisaatio. Oli mukavan hiljainen osasto, reissu meni hyvin. Epäilivät ahtaumaa aortassa, kun raajojen verenpaineissa eroja. Ei ollu kaventumaa. Vasen yläonttolaskimo oli päättäny oikaista virtauksensa suoraan eteiseen, vaikka veren pitäisi mennä keuhkoihin siitä ja vasta hapetettuna sinne eteiseen. Tai sitten se menee jotenkin aivan muuten. En ole lääkäri enkä ihan ymmärrä ja muista. Jospas ne pian lähettää sairaskertomuksen postissa, niin voi siitä opiskella miten se menikään. Kumminkin TCPC-leikkaus tulossa ensi kesänä. Ei voi tuon oikovirtauksen kanssa odotella sinne 3-4 vuoden ikään, milloin leikkaus normaalisti olisi. Eikä tästä oikein osaa olla mitään muulta. Kai se jollain lailla ahdistaa, kun on pakko syödä koko ajan. Ja nimenomaan sellaista, mikä ei mun elimistölle sovi. Hiton hienoa. Kohta mä taas painan jotain sata kiloa. Pitäs ottaa itseään ihan oikeasti niskasta kiinni. Jo tänään. Pieni ketoosi voisi piristää muutenkin.

 Teenpä tästä nyt sitten itselleni treeni-päiväkirjan. Varmaan yhtä usein tulee päivitettyä kuin tähänkin asti. Mutta eipä voi kukaan inistä, etten ole yrittäny. Kuntoilla ja kirjoittaa blogia. Ihan kamalan hankalia ja helposti unohdettavia asioita molemmat. Olo on kyllä mitä mainioin, kun jaksaa käydä kunnon lenkillä, mutta silti se on niin helppoa unohtua sohvan nurkkaan möllöttämään.  Varsinkin nyt kun kevät on TAAS tullut. Voi jee, miksi se tulee joka vuosi ja pilaa hyvän talven?! Joka ikinen vuosi se ärsyttävä kirkas pallo ilmestyy tuonne taivaalle tillottamaan. Arska saa ikkunat näyttämään likaisilta ja pään särkemään. Se täyttää ihmiset turhalla energialla ja kesän-odotus-sirkutuksella. Linnutkin alkaa karjumaan kiimoissaan heti aamusta. Raivostuttavaa! Olkaa hiljaa, minua väsyttää. Eikä tämä helpota kuin joskus juhannuksen jälkeen, kun päivä alkaa lyhetä ja lehdet kellastua!

Pitemmittä puheitta, laitan tähän nyt kaikki viimeisen viikon aikaiset treenit. (Ai, että se kalskahtaa hienolle tuo treeni sana.) Töitä en jaksa tähän listailla. Niitä nyt on noin 20 päivää kuukaudessa, sisältää rennon aamulenkin/jumpan illon ja aamuin, vaikeustaso vähän vaihtelee työpaikan mukaan. Askelmittariin pitäisi muistaa paristot ostaa, niin voisi taas alkaa laskemaan askelia.

ma 12.3. Kävelyllä about 45min 

to 15.3. Hiihtoa n. 10km = 1 tunti, Kahvakuulan epämääräistä heiluttelua 30min

la 17.3. Hiihtoa n. 10km = 1 tunti (Jalat oli tönköt lauantain reippailusta, mutta tämän lenkin jälkeen sai jalat rennoksi.) Illalla kunnon venyttelyt

ke 21.3. Hiihtoa 45min, Kahvakuulaa reilu 20min (illalla on varmaan pakko vielä venytellä, hartiat tuntuu jumivan)

 

Möllin kuulumisetkin nopeasti päivitykseen. Viime vuonna toukokuussa Möllin 9kk päivänä oli toinen sydänleikkaus (Glennin leikkaus?) ja se meni hyvin. Yö tai kaksi meni teholla, sitten osastolla ja alta viikon päästä leikkauksesta päästiin kotiin. 3kk oli marevan-lääkitys ja armoton inr-arvojen seurailu ja labrassa ravaaminen (ei ole aina niin helppoa, kun oman kylän labra oli aina auki vääränä päivänä ja piti ajella naapurikuntiin). Mutta poika on voinut tosi hyvin koko ajan! Lokakuun lopulla oli joku nuha, josta seurasi useamman kuukauden rohina ja limaisuus. Nekin on nyt historiaa, kun on vajaat 3kk ollut päällä joku infektioastma-lääkitys, joka loppuu ihan pian. 11.4. olisi aika aikaistettuun TCP-katetrisaatioon Lastenklinikalla. Aikaistettuna siksi, kun jossain aortankaaressa (ei nyt muista tarkkaan) on kapeampi kohta, tutkivat sen tarkemmin ja yrittävän samalla pallolaajentaa. Mölliä ei sydänlapseksi uskoisi, ellei olisi rinnassa arpea todisteena. Todella menevä jätkä! Silti on koko ajan äitillä pelko persiissä ja ahdistaa ajatus Helsinkiin menosta. Viimeksi lupasivat katetroinnin olevan "melkein riskitön" ja silti tuli totaaliblokkia ja elvytystä. Jospas seuraavasta reissusta selvitään ilman.. Ja jospas nyt oltaisiin terveitä sinne saakka ettei tarvitse taas siirrellä aikaa uudelleen ja uudelleen. Glennin leikkausta jouduttiin pikkunuhan ja rohinoiden takia siirtämään useamman kerran. Ensimmäinen aika taisi olla joskus helmikuussa ja vasta toukokuussa sinne sitten lopulta päästiin.

Ja Tirppaa unohtamatta.. Tirpasta on kasvanut iso mies! Välillä osaa pukea ja syödä ja kaiken ihan itse. Mutta välillä on väsymys ja känkkäränkkä ja kaikkea, niin pitää kiukutella. Ihan taitaa olla samanlainen ku äitinsäkkin on pienenä ollu. Sitä saa mitä tilaa.. Jos jollain on ylimääräisiä hermoja, niin mulle saa laittaa. Ei tartte naapureiden kuunnella, miten me isoon ääneen keskustellaan lelujen keräämisestä ja siivoamisesta.

Kiitos. Nam. Nyt jotain ruokaa!

 Edit: Ai hei, unohtui vielä. Poltettiin me tonttu jouluna 2011 myös! Otin siitä kuvankin tänne laitettavaksi, en vaan tiedä missä se on.. Lisään joskus jos muistan.

 Kuinka harvoin tätä pitää päivittää, että voittaa Vuoden harviten päivitetty blogi-palkinnon?!

 

Pitäskö alkaa kirjotella useemmin.. Pää meinaa taas haljeta.. Rakkaudesta tähän kaiken vihaamiseen..

Ja tonttu poltettiin. Se on meidän jouluperinne. Aattona poltetaan tonttu. Tontunpolttopäivä.

Muutenpa tuo joulu on niin perse-hommaa, etten viitti ees kommentoida sen kummemmin. Jospa se ensi kerralla jo vähän innostaisi, sen verran, että voidaan Tirpan kanssa askarrella jotain kuusen tapaisia.

Saatiinpa viimeinkin tuokin reissu tehtyä. Ensimmäinen aikahan me jouduttiin perumaan, kun Mölli oli niin rohisevainen ja yskäinen.

Itsenäisyypäivänä ajeltiin Katinkultaan mummon ja papan kanssa mökille. Tehtiin hirvikäristystä ja käytiin pulkkamäessä. Illalla käytiin ukon kanssa uimassa ja poijjat oli mummon ja papan kanssa. Tiistaina ei oikein osattu tehä mittään järkevää, möllöteltiin vain. Iltapäivällä Mölli jäi mummon ja papan hoitoon jaTirppa pääsi uimaan! Oli taas poika intoa täynnä kuin ilmapallo. Hienosti liukuu ja pitkästikin ja osaa pitää päätä pinnalla. Jos ei pää pysy pinnalla niin osaa olla hengittämättä. Lopuksi käytiin vielä saunamaailmassa grilaamassa itseämme ja sitten mentiin Rossoon syömään. Illalla ei laitettu kelloa soimaan, kun "kyllä ne poijjat kuudelta herättää". No, eipä herättäneet! Keskiviikkona joskus kasilta heräili Mölli.. Laitettiin sit kamat kasaan ja lähettiin ajelemaan Helsinkiä kohden. Päivä meni mukavasti autossa istuessa. Pysähdyttiin ainakin kolme (ellei neljäkin) kertaa, mutta lopulta oltiin perillä.

Pelletalo oli yllättäen täysi, mutta löytyipä sentään kastemekko sieltä. Luulin, että olen hukannut sen pysyvästi, mutta se oli unohtunut sinne perhos-huoneen vaatekaapin ylähyllylle. Miten lie jääny ukolta huomaamatta. Minähän en tappina sinne hyllylle nähnyt. Vaan pääasia että on mekko kotona nyt. Taidan heti pikimmiten sen toimittaa veljen emännälle ennenku hukkaan sen uudelleen.. Siellä ollaan vissiin tiineenä taas, vaikka eivät millään voi myöntää. 

Mutta onneksi suku on pahin ja Espoon setä lupasi taas majoittaa meidät. Lihakeitto ja sauna odotteli kulkijoita kun päästiin perille ja sitten mentiinkin jo nukkumaan.

(tämä loppu kirjotettu 11-1-2011, ei jotenkin ole energiaa päivitellä mitään minnekään..)

Aamulla sitten heräiltiin hissunkissun ja mentiin puoliltapäivin HUSiin ja sydänosastolle. Sitten ne pompotteli ja istutti meitä odottelemassa ja juoksutti lääkäriltä toiselle ja labraan ja röntgeniin jonnekin melkein iltapäivä neljään asti. Kaikki oli ihan ookoota ja saatiin katetrointilupa perjantaille. Yöksi ne ei Mölliä sinne huolinut, joten ajeltiin sitten läpi lumisten maisemien takaisin Espooseen. Koko iltana en osannut rauhottua kunnolla, vaikka kardiologi vakuuttelikin, että katetrointi on suhteellisen vaaraton rutiini toimenpide.

Aamulla ukko vei Möllin osastolle ennen kahdeksaa. Poika oli saanut rauhoittavan esilääkkeen ja sitten hoitsut vei hänet nukutettavaksi ja katetrointiin. Ukko käskettiin kotia. Joskus puolenpäivän aikaan huomasin, että kash, puhelin äänettömällä ja viisi puhelua tullut. Kardiologi oli yrittänyt soittaa, että operaatio suoritettu ja poika toimitettu heräämöön. Vaati vielä muutaman ristiin menneen soittoyrityksen molemmilta ennenkuin oikeasti saatiin puhuttua puhelimessa.

Yhdeltä oltiin jo osastolla tokkuraisen Möllin luona. Oli kuulemma poika jo unissaan kovasti vaatinut syötävää, kun ennen nukutusta ei saanu neljään tuntiin juoda maitoa. Oli vähän itkuinen ja äkäinen ukko, taisi nälkä vaivata. Hoitsut ei millään meinanneet uskoa, kun pyysin maitoa. Väittivät väsymykseksi. Lopulta saatiin lisää maitoa ja tulihan se unikin sitten. Kardiologi kävi juttelemassa operaatiosta. Muuten oli mennyt hyvin, mutta katetrin liikuttaminen oli aiheuttanut rytmihäiriöitä, joista oli sitten aiheutunut totaaliblokki (vissiin siis ihan sydämenpysähdys) ja olivat joutuneet paineluelvyttämään. Onneksi oli tila vakautunut nopeasti, mutta ihan kaikkea eivät olleet ehtineet katetroida. Sen verran kuitenkin, että ei mitään isoja tukoksia ole tullut ja muutaman ylimääräisen suonen on pikku-ukko sydämeensä kasvattanut.Ne extra-suonet on vissiin yleisempiä jonkun ihan muun sydänvian yhteydessä, mutta tässä vaiheessa ne ei vaikuta oloon ja eloon mitenkään. Ajan kanssa selviää miten niiden kanssa toimitaan.

Yöksi piti poika jättää osastolle tarkkailtavaksi. Mentiin taas sinne Espooseen sedän luo. Tirppa ei illalla halunnut nukahtaa, tarvittiin molemmat vanhemmat muka-nukkumaan, ennenku pojasta lähti taju. Samalla se lähti vanhemmiltakin ja iltaysiltä oli siis koko perhe unessa. Mutta olipas aamulla melko virkku olo, kun nukuttiin ihan kokonainen yö!

Lauantaina pakkailtiin suurin osa kamoista ja lähdettiin sitten osastolle kyselemään, että joko sitä kotia päästään. Ja joskus puolilta päivin se lupa taisi irrota. Lupasivat pohtia kirurgien ja kardiologien kokouksessa, että milloin seuraava leikkaus ja lähetellä sitten kirjettä kotia.Napattiin poika mukaan ja mentiin vielä sedän luo ja syötiin ihan oikeat kyljykset. Enpä ois uskonu, että setä semmoisia osaa paistella, mutta osasi ja hyvin!

Kotiin päin lähdettiin ajelemaan joskus iltapäivällä. Tunti tai kaksi ennen pimeää. Ja keli oli aivan kamala! Valkoista ja lunta ja pöpperöä ja tuuli kaikkialla! Moottoritiellä ei nähny yhtään mitään! Oli ihan kamalaa istua edes auton kyydissä, ajaa en varmaan olisi uskaltanu ollenkaan sellaisessa kelissä. Ajeltiin jonkun matkaa ja sitten pakotin ukon pysähtymään jonnekin isommalle huoltoasemalle. En muista mikä paikka se oli, mutta siinä oli joku iso ABC ja oli kirjakauppaa ja kukkakauppaa ja ruokakauppa ja joku kuppikippokauppakin. Vähän eriä ku joku Kajaanin aabeecee.. Siellä lorvittiin hetki, niin keli vähän selkiintyi ja liikenne väheni, niin lähdettiin jatkamaan matkaa kotia päin.

Meidän pikkupoikien kanssa ei matkusteta yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta parin kolmen pysähdyksen taktiikka toimii joten kuten. Juvan aabeeceellä pysähyttiin ainakin. Siellä oli maailman huonoin liukumäki! Ei luistanu yhtään Tirpan housuilla. Mutta joku villapukuinen pikkutyttö saihyvät vauhdit siinä. Lopulta Tirppa laski sen mäen portaiden puolelta ja suoraan otsa seinään. Tuli kuhmu ja iso mustelma, mutta eipä meillä muita matkamuistoja oikein ollutkaan. Ja löyty sieltä myös leipälaatikko meille. Juuri sellainen oikean värinen, mitä en muualta ole löytänyt. Ja siitä kun matka jatkui, olisiko kello lähennellyt ilta-ysiä, niin poijjat taisi nukahtaa jo yöunille ja jatkettiin sitten ihan kotia asti.

Ja olikohan se melkein minuutilleen keskiyö kun päästiin kotiin. Ilma oli rauhallinen, koko kylällä ei näknyt lainkaan elämää. Varmaan meni viimeiset 30km ilman yhtän vastaantulijaa. :D Kyllä koti on maailman paras paikka.

Joskus voisi olla kiva käydä oikealla lomalla. Lähteä jonnekin mökille tai ihan minne vain. Ilman että siihen reissuun kuuluu mitään pakollisia lääkärikäyntejä. Ehkä muutaman vuoden päästä on energiaa lähteä jonnekin. Toivottavasti Möllin matka jatkuu ilman mitään hemmetin totaaliblokkeja, joista mä edelleen näen painajaisia. Joka ikinen päivä mä pelkään, että tämä voi olla viimeinen päivä kun minun pienen poikani sydän osaa lyödä oikein. Nyt taas ahdistaa ihan kamalasti, kun vieläkään ei ole kuulunut leikkausajankohtaa Helsingistä.. Ja meillä on yskää ja räkää talo täynnä, molemmat  poikaset on vähän kipeitä. Toivottavasti tuo tauti on jo ohi menossa., että päästään heti sinne leikkaukseen kun mahdollista. Jospa se kirje huomenna tulee ja leikkaus ois vaikka kahden viikon päästä.