..sen sijaan että lukisin taas tuntitolkulla minulle täysin tuntemattomien ihmisten blogeja summamutikassa..

ALANKIN JUURI NYT KIRJOITTAA OMAA!! Jota minulle täysin tuntemattomat ihmiset voivat lukea, koska jostain syystä jokin hakukone heidät tänne heitti, kun he halusivat löytää netistä helpon kakkureseptin, tietoa viime hetken raskausviikoista, Cedricin ilmastoinnista joka kastelee pelkääjän varpaat tai kissan kynsien leikkaamisesta. 

Minulla on siis tylsää. Se ei ole normaali olotilani. Mutta viime viikkoina kovin tutuksi tullut. Odotan lasta, jonka täytyy syntyä Helsingissä. Siksi en ole muutamaan viikkoon uskaltanu kovin rehkiä että muksu jaksaisi olla sisälläni eikä syntyisi Kainuussa. Nyt minä olen Helsingissä. Ei kun Espoossa siis, tarpeeksi lähellä HUS:n sairaalaa kuitenkin, että jotain voisi alkaa tapahtua.. ..vaan eihän lapset käskien synny.. Joten odotellaan. 

Odotellaan.

Odotellaan.

Saapa nähdä kauanko. Ihana esikoinen ,Tirppa, tuli 40+6. Synnytys alkoi ihan kunnon supistuksilla, juuri sellaisilla "kyllä sen tietää kun on tosi kyseessä"-supistuksilla . Minun mielestäni koko synnytys oli.. En minä muista mitä se oli. Olisinko naukkaillut aavistuksen liikaa ilokaasua? Vai olisiko minulle lapsen teossa ollut oleellisempaa itse lapsi kuin synnytys? Tirpan kanssa mietin loppuodotuksen kauhulla sitä, miten pärjään vauvan kanssa, kun niissä ei ole sitä on/off-nappia.. En minä jaksanut viikkokausia pelätä itse synnytystä. Synnytys alkoi, kesti aikansa, pari ponnistusta ja kas, sylissäni oli vauva. Toki ponnistaessa tuntui että mitään ei tapahdu. Luulin ponnistaneeni tuntikausia, mutta todellisuudessa siihen meni vartti. Kipu siis hieman vääristää ajantajua.

Nyt minä pelkään, että mitä jos en saakkaan koskaan lastani kotiin. Mitä jos Mölli ei jaksa elää ollenkaan. Mitataanko meidän yhteinen aikamme päivissä,viikoissa, vuosissa.. Vai jäävätkö ne minuutteihin tai tunteihin? Eikä tätä odotusta yhtään helpota olla yksin jossain pääkaupunkiseudulla, erossa omasta lapsestaan ja miehestään. Kun vähän väliä huomaa itkevänsä. Eikä edes kehtaa soittaa kotiin, kun heti iskee niin kamala ikävä. Eikä tätä eroa ole kestänyt kuin puoli vuorokautta. Voi kärpänen. Puoli vuorokautta!!!!! Ja Möllin odotusviikkoja on kasassa.. öö.. ehkä noin 38+5.. Kiva istua täällä vielä sittenkin kun viikkoja on reilusti yli neljänkymmenen kun mitään ei tapahdu.

Huomenna kyllä jalkaudun Selloon. Onneksi sieltä pois tullessa on julmettoman iso ylämäki. Hahaa! Sellainen, että saa varmasti monet henkeä haukkomaan ihan normaalissakin olotilassa.Saas nähä miten käy tämmöiselle lyllerölle.